Quantcast
Channel: Postikorttien tarinoita
Viewing all articles
Browse latest Browse all 62

Kimmo Pälikkö

$
0
0

Kimmo Pälikkö on niin merkittävä kuvantekijä Suomessa, että hänen arvoaan suurena kuvataiteen mestarina ja menneiden asioiden tallentajana on vaikea sanoin kuvata.
Kimmo Pälikkö syntyi 1938 Helsingissä 8-lapsisen perheen ainoana poikana ja jo 11-vuotiaana pojannappulana hän oli järjestämässä ensimmäistä näyttelyään.
Silloin piirretyt vesivärityöt osoittivat jo pojan poikkeuksellista lahjakkuutta.


Helsingin alueelta on hän piirtänyt valtavan kokoelman tauluja, jotka ovat muuttuneet sittemmin suosituiksi ja kerätyiksi postikorteiksi.
Omassa kansiossani on 164 erilaista Pälikön piirtämää korttia.
Kortit on hyvin luetteloitu taiteilijan itsensä toimesta ja luetteloa on uudistettu viiden vuoden välein.
Viimeksi 2008.
Vieläköhän ikääntyvä taiteilija jaksaa uudistaa nyt kuluvana vuonna luettelonsa?


Suomen luonto vaaroineen, järvineen  ja kelohonkineen on ikuistettu eri vuoden aikoina perin pohjin.


Ennenkaikkea hänen korteistaan  näkyy myös Suomalainen työ.
Kuvassa hevonen vetää tukkikuormaa ihan niinkuin puutavaraa kuljetettiin ennen traktoreita.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 62